perjantai 18. marraskuuta 2016

Kotiseutupaidat

Meinasin kuolla nauruun kun surffailin pitkästä aikaa Onnenpäivä-blogin sivuille. 
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?! No kotiseutupaidat tapahtuu. 

 
Paikkakuntien omissa paidoissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta Sinivaaran kädenjäljissä kiteytyy loistavasti palanen suomalaisuuden sielua, sopivasti kieli poskessa toteutettuna. Tunnistin lähes jokaisen paidan ironian, vaikka suurimmalla osalla paikkakunnista en ole koskaan vieraillut. Ei ihme, että paitahomma on lähtenyt elämään ns. omaa elämäänsä ja kasvanut jo ilmiötasolle.


Jos millekkään muulle ei voi nauraa, niin itselleen aina. (Tai viimeistään naapurille.) 


Hitaana hämäläisenä minulla on vaihtoehtoinen teksti Hämeenlinna-paitaan. 
Hämeenlinna – koska kauemmaskaan ei keretty. 
Ideaa saa käyttää vapaasti.

Kotiseutupaidat - hot or not?

Kuvat lainattu täältä

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Keittiön kirpparilöydöt



Freelancer-yrittäjän arki on usein yksinäistä puurtamista; istun päivät (ja yleensä iltaisinkin) työhuoneessani koneen äärellä. En juuri puhu kenenkään kanssa, mitä nyt koirille höpötän välillä, ja suurin osa työasioista hoituu sähköpostitse. Miehen tullessa kotiin on jo pimeää.

Rakastan työhuonettani (ja rakastan varmasti enemmän kunhan saadaan sen nurkassa seisova pönttöuuni käyttöön), mutta huomaan joskus kaipaavani työyhteisöä, yhdessä sparraamista, ideointia ja jutustelua. Miten mahtavaa olisikin lähteä lounaalle inspiroivassa seurassa, edes kerran viikossa! (Tai oikeastaan riittää, että olisi ihan vaan ihmisseuraa.)

Välillä kun oikein duunit takkuaa keskellä päivää, huikkaan koirille heipat, vedän takin niskaan ja lähden kirpparikierrokselle. Yrittäjällä on onneksi vastuun ja laskupinon lisäksi myös vapaus. Hämeenlinnassa kirppareilla tuntuu olevan ihmisiä ja vilinää päiväsaikaankin. Harvoin käytän paljon rahaa; minulle pöytien välissä kiertely ja tavaroiden tutkailu on itsessään, ilman ostopakkoa, rentouttavaa ja virkistävää, jopa meditatiivista. Monesti jokin myyntipöydällä oleva esine herättää muistoja, synnyttää mielikuvia tai jopa kokonaisia ideoita sekä tuntuu olevan kuin suora vastaus sillä hetkellä päässäni pyöriviin kysymyksiin. 

Pinnallisen materialistin leimasta välittämättä myönnän, että pikkurahalla tehty kirppislöytö (joka vielä löytää oman paikkansa kodissa) saa vaan niin hyvälle tuulelle. 

Esteetikolle pikku jutuilla ON väliä. 


Kuten nyt esimerkiksi kahvinkeittimen alle löytynyt punottu tarjotin viidelläkymmenellä sentillä. (Kaikki keittiön pinnat olivat muuttaessa uusia, joten varjelen niitä hullun lailla naarmuilta erilaisilla alustoilla ja tarjottimilla.)

  
Yksin ollessani olen tosi huono syömään lounasta. Salaatit eivät maistu marraskuussa, sosekeiton valmistaminen kesken työpäivän on liian työlästä (sotkusta puhumattakaan). Jos kaapista ei löydy edellisen päivän tähteitä, puputan leipää. Hyi gluteeni yök, hyvinvointitrendit ei kauheasti jaksa meikäläistä hetkauttaa. Leipä on hyvää ja vielä parempaa juustolla, kananmunalla sekä avocadolla kuorrutettuna. Pentikin puiset aamiaislautaset löytyivät parilla eurolla.


Kulahtaneiden puulaatikoiden ohitse en vaan pysty kirppareilla kävelemään. 


 Samoin ruskeat lasipullot ja kupariset asiat osuvat juuri nyt siihen ytimeen, 
joka minua sisustus- ja värimaailmassa kiehtoo. Nämäkin lähtivät mukaan muutamalla pikkukolikolla. 


50-luvun pulpetti hankittiin keittiöön aputasoksi. Tai oikeastaan se tuli erään toisen huonekalukaupan yhteydessä: joskus kannattaa avata suunsa oikeaan aikaan. Pulpetti on kuuleman mukaan peräisin Hämeenlinnan Seminaarin opettajakoulusta. Paikallishistoria tuo sille heti lisää merkitysarvoa omissa silmissäni. Pulpetin avautuvan kannen alle laatikkoon saa kätevästi keittiötyövälineitä jemmaan. 



Keittiötyövälineistä puheen ollen – puisia sellaisia ei yksinkertaisesti voi olla liikaa. Heitin muuton yhteydessä kaikki muoviset roskikseen, puisia onneksi löytyy kirpuilta paljon ja niistä harvemmin tarvitsee pulittaa muutamaa kymmentä senttiä enempää.