sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tuokioita torpalla


Torpalla vallitsee harras pysähtyneisyyden tila. Pehmeä lumipeite peittää lohdullisesti alleen aitaa vasten kasatut pellinpalaset ja muut remonttijätteet, tekemättömät pihatyöt ja keskenjääneet projektit. Rakennustelineet unohtuivat niille sijoilleen syksyllä – nyt niitä ei enää kannata purkaa pois ennen kuin työt taas käynnistyvät. Toivottavasti pian.



Aamiaisella unohdun lukemaan kirjaa niin, että mies hoputtaa pukemisessa. Koirat ovat käyneet jo pihalla aamupissalla ja seuraavat jokaista liikettäni tuvan pöydän alla väijyen – ne tietävät, että kohta lähdetään metsään.





Olen varma, että maalla kello käy eri tahtia kuin kaupungissa. Päivät täyttyvät hitaista mutta aikaavievistä askareista: puiden kantoa, tulien sytyttämistä, petivaatteiden tuulettamista, kaupungista mukana tuotujen puhtaiden viikkaamista kaappiin. Lounaskeitto tulille. Antaudun raukealle tunnelmalle ja sysään ajatuksen varastohuoneen siivouksesta ensi kertaan. En jaksa avata edes läppäriä, vaikka yksi juttu odottaa viimeistelyä – tuskinpa sitä kukaan sunnuntaiksi kaipaa? 



Hämärä laskeutuu jo horisontissa. 
Tällä kertaa olen valppaana ja kiirehdin sinisen valon hetkellä pihalle kameran kanssa. 
En voi olla miettimättä tulevaa lomareissua ja sitä, 
että seuravan kerran pihamaata kuvatessani ollaan jo lähellä kevään kynnystä. 



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Puutalohalaaja (Humanus Torppacus Hullucus)

Puutalohalaaja on henkilö, joka näkee kodin siellä, missä muut näkevät vain kasan 
puolimätiä hirsiä ja ruostuneita rautanauloja.


Puutalohalaajat voivat edustaa mitä sukupuolta tahansa ja ikäjakaumaltaan he ovat  n. 20-80-vuotiaita. Levinneisyys kattaa koko Suomen, joskin lajia tavataan tyypillisimmin pääkaupunkiseudun ulkopuolisilta alueilta.

Puutalohalaajien keskuudessa omakotitaloista ei puhuta omakotitaloina tai edes yleistermeillä talo ja mökki, vaan kyseessä on aina villa, torppa, huvila tai kartano. (Vrt. Uniikit lumihiutalelapset.)

Puutalohalaajan sydämeen ei mahdu kahta ämmää (kuten eräs kanta-hämäläinen äidinkielenopettaja tapasi sanoa) mutta sinne mahtuu ihan helposti kaksi (tai useampi) vanhaa hirsitaloa. Lajityypilliseen tapaansa Puutalohalaaja on uskollinen omalleen, mutta muiden talojen ihastelu ja vilkuilu “sillä silmällä” on yleisesti hyväksytty normi puutalohalaajayhteisöissä. 



Puutalohalaajien yhteisö elää vahvana sosiaalisen median eri kanavissa ja keskusteluryhmissä. Nämä tukiverkostot ovatkin usein Puutalohalaajan ainoat jäljellä olevat sosiaaliset kontaktit. (Kontaktien määrä on suoraan verrannollinen remontointiin käytettyjen vuosien määrään.) Puutalohalailun ennuste on yleensä synkkä: kroonistuessaan Puutalohalaaja tyypillisesti menettääkin sosiaalisten suhteidensa lisäksi myös rahansa, vapaa-aikansa, hermonsa ja lopulta järkensä.

Puutalohalaajien yhteisössä vallitsee tarkka hierarkia. Mitä vanhemman ja lahomman talon Puutalohalaaja omistaa, sitä korkeammalle hänen statuksensa nousee. Lisäarvostusta hankitaan muun muassa sähköttömyydellä, ulkovessalla ja kantovedellä. Ylimpään eliittiin pääsee 1800- tai jopa 1700-luvuilla rakennettujen talojen (anteeksi, torppien) omistajat, kun taas 1940-luvun jälkeen rakennettujen, niin kutsuttujen rintsikoiden omistajia tavataan katsoa hieman alentuen ja “Ai sun talo on niin uusi?!” huudahduksen säestämänä. Sanomattakin lienee selvää, että hierarkia-asteikon pohjalla ovat mitään-mistään-tietämättömät talonsapilaajat ja henkilöt, jotka maalaavat hirsiseinänsä valkoisiksi.

Puutalohalaajat pariutuvat tyypillisesti lajinsa sisällä, tai sellaisten yksilöiden kanssa, joissa on tunnistettavissa olevaa potentiaalia puutalohalailuun. Mikäli tällaista ei toisesta osapuolesta lähtökohtaisesti löydy tai ominaisuus ajan myötä heikkenee tai jopa katoaa, menee lusikat (Sorsakosken, hankittu kirpputorilta) usein jakoon ennen kuin kukaan ehtii kattoremonttia mainitsemaan.

Puutalohalaajien elämään liittyy hartaita, jopa uskonnollissävytteisiä vivahteita. Ei ole tavatonta, että Puutalohalaajan yöpöydältä löytyy – kuin raamattuna– Perinnemestarin remonttikirja (Rinne) ja vuotuinen pyhiinvaellusmatka suunnataan usein Hattulan Metsäkylän navettaan, Domus Classica-myymälään tai vaikkapa Loviisan Wanhat Talot -perinne- ja korjausrakentamispäiville. Nämä ovat kohteita, joista tavallisen uudistalorakentajan kannattaa oman terveytensä ja turvallisuutensa vuoksi pysytellä poissa.

Puutalohalailu heijastuu myös yksilön kielenkäyttöön. Perinteisen kirosanojen sijaan Puutalohalaaja kiroilee esimerkiksi sanoilla IKEA! Laminaattilattia! Voihan MDF-lista! Vaikka Puutalohalaaja ei itse olisikaan remontoinnin ja perinnerakentamisen ammattilainen (omasta mielestään yleensä on, kts. kohta raamattu yöpöydällä), hän puhuu silti sujuvaa pinkopahvien, koolausten ja kondenssivesien kieltä. Sanat kuten loma, ulkomaanmatka, säästötili ja rentoutuminen sen sijaan eivät kuulu Puutalohalaajan käyttämään terminologiaan. 


Puutalohalailu leimaa vahvasti yksilön käyttäytymistä myös muissa, halailun ulkopuolelle jäävissä sosiaalisissa rakenteissa ja yhteisöissä. Voit arvostella Puutalohalaajan puolisoa, koiraa, lapsia tai autoa, mutta auta armias, jos erehdyt kommentoimaan väärään sävyyn hänen taloaan.

Ja kun muut esittelevät työpaikan kahvipöydässä kuvia jälkikasvustaan, niin Puutalohalaaja kaivaa kännykästä kuvia…noh, arvaatte varmaan mistä.