Kuka hullu lähtee rakentamaan pihalleen patiota kesän kultahetkien jo livuttua viikkoja sitten ohitse? No me tietty. Siel on sit kiva istua ja fiilistellä räntäsateessa.
Jälleen kerran allekirjoitan sen jonkun viisaan ajatuksen, että vanhassa talossa (ja sen pihapiirissä) pitää asua vähintään vuosi ennenkuin lähtee tekemään mitään radikaaleja uudistuksia.
Se jos joku on niin elämän tosi ettei mikään.
Viime vuonna piha muistutti lähinnä viidakkoa, jonne oli vaikea sovittaa minkäänlaista logiikkaa, oleskelualueista puhumattakaan. Nyt kun on yhden vuodenkierron tuijotellut ja fiilistellyt paikkoja, kulmia ja neliöitä, tietää jo, missä kohtaa tiluksia aamukahvi maistuu maukkaimmalta ja minne ilta-aurinko helottaa koko arsenaalillaan. Piha-alue sai selkeämmät mittasuhteet aitaamisen jälkeen ja viidakon alta paljastui sammalpohjaista joutomaata, jossa ei viihdy kuin rikkaruohot ja nokkoset. Nurmikon kasvattaminen vaatisi koko alueen kääntämisen ylösalaisin (ja sit jotain istutushommia, joiden kohdalla käytän
Punaisen Pihlajan toukokuussa
lanseeraamaa termiä SIY (Screw It Yourself) joten päädyimme helpompaan: pihalle, omenapuun oksien alle, nousee patio.
Kyllä, just tohon se tulee. Huomatkaa myös nerokas cocktailpöytä, joka rakennettiin kaadetun kuusen kantoon, jonka keskelle porattiin aurinkovarjon mentävä reikä.
Viime viikonloppuna aloitettiin maan tasoitushommat, ja mitä syvemmälle lapio kaivautui, sitä enemmän eristevillaa ja puolimätää kuitulevyä nousi päivänvaloon. Oikeasti, mitä hittoa?? Mikä jäätävä ajatus onkaan ollut aikoinaan kaivaa ne maahan? Poissa silmistä, poissa mielestä? En enää ylläty, vaikka sieltä seuraavaksi nousisi luita ja pääkalloja...(Ja mielellään, jos saa toivoa, tukkukaupalla jotain verirahoja, kiitos. Tässä konkurssissa kolikotkin käy.)
Tulevan pation paikalla on ollut juhannuspippaloista lähtien
hätäpaviljonki (Biltemasta, 40 €) koska todettiin, että kymmenen henkilöä mahtuu melko heikosti vesisateella kolmen neliön kasvihuoneeseen istumaan. (Toukokuussa vietettiin ensimmäiset pihajuhlat pienemmällä porukalla, kaatosateen pakoittamana viihtyisästi kasvihuoneessa. Tulipahan sillekin jotain hyötykäyttöä.)
Paviljongissa majailee pihakirpparilta kesällä raahaamani rottinkiset kalusteet. Ja yleensä myös pari nelijalkaista, joille auki kaivettu savimaa on ollut mieluisan viileä lepuutuspaikka helteillä. (Josta ne sitten multaisina ja pölyisinä siirtyvät yleensä suoraan meidän alkovin lakanoihin jatkamaan uniaan.)
Jos mä oikein viritän mielikuvitukseni äärimmilleen, niin näen jo miten hieno siitä tulee!
(Ja älkää edes kysykö, miten
se kattoremppa etenee. Katsokaa ulos ikkunasta, ei etene. Paitsio. Kiitos vaan Murphy ja Esteri ja sen ahteri.)