tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sumuisen meren sävyt



Kun neljä vuotta sitten ostimme Torpan, hamstrasin onnessani kirppareilta retrokuoseja, värikkäitä emaliastioita ja mummolameininkiä. Nyt huomaan tyylini kehittyneen – tai ehkä kasvaneen – luonnonläheisempään suuntaan. Peltimukit js retrokuosit on jo suurelta osin kierrätetty eteenpäin. 


Väripaletistani on jo pitkään löynyt maan värejä ruosteisilla, murretuilla ja poltetuilla sävyillä höystettynä. 60-70-luvulle kumartavia värejä, jotka aika (tai paahtava aurinko) on hionut kauniin kulahtaneiksi ja mattapintaisiksi.

 
Tällä hetkellä puhuttelevat erityisesti heräilevän metsän värit sekä vihreän ja turkoosin sävyt, joilla sumuisen meren aallot on maalattu. Olohuoneen kaakelitakasta se alkoi, sitä tuijottaessa tulee mieleen samea lainehtiva meri. Tätä värimaailmaa olen nyt kantanut kotiin kirppareilta erilaisten ruukkujen muodossa. 
Olen aina hieman vierastanut turkoosia ja sinisen sävyjä, joten mielenkiintoista seurata, mihin tämä vielä johtaa. 





Mitä värejä siellä ruudun toisella puolella tällä hetkellä suositaan?

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kammarin uusi matto


Niin ihana kuin kammarin edellinen matto olikin, osoittautui se käytännössä toimimattomaksi. Matto oli hitusen liian iso, hankala imuroida ja koirat vetivät sen solmuun joka kerta ohi kirmatessaan. Rullasin maton varastoon odottamaan parempia aikoja (ja eräänkin ullakkorempan valmistumista.)



Myönnän; vaikka normaalisti karsastan sisustuslehdistä tuttuja trendejä ja kollektiiviseen sisustustajuntaan iskostettuja must have-asioita, aidosta berberi-matosta haaveilin minäkin. Sellaisen hankkimiseen oli vain kaksi estettä:

1. Koirat. (Lue: koirankarvat, koiran tassut ja kuukausia kestävät kurakelit.)

2. Raha. Kuka hullu oikeasti maksaa matosta liki 700 euroa?! Tai siis kuka hullu, kahden koiran omistaja, maksaa matosta ylipäänsä kirpparihintaa enempää? (No minä, koska Elloksen alekupongit.)

Minulla on teoria siitä, että mitä arvokkaampi jokin sisustustekstiili on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se vetää puoleensa rapatassujen lisäksi myös punaviiniläikkiä ja teinikoiran hammaskalustoa. Muistelen riemulla (...) sitä hetkeä, kun kaikkien kahden pennin kirpparityynyjen seasta löysin sen ainoan rahalla ja varta vasten hankitun, Saana & Ollin Maailman synty -tyynyn, tuhannen pi**un päreiksi syötynä. Ei naurattanut. 

 
Kuvan koira ei liity tapaukseen. Ainakaan omasta mielestään.
 

Sävyvaihtoehtoja oli kaksi, valitsin sen ruskeamman. Maton tekstuuri ja sävy antaa hieman enemmän anteeksi myös sotkuille. Aleklikkailuiden jälkeen matolle jäi hintaa hieman reilu satanen ja aito ellos-berberi saapui jo samalla viikolla postiin. 

Vaikka nyt itse sanonkin, se on kammariin aivan täydellinen.




tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sivellin käteen ja hommiin

Tarkoitukseni oli jo viime viikolla esitellä tarkemmin aikaansaannoksia Torpalla, mutta niin se vaan liki 1,5 viikkoa taas vierähti edellisestä. Toisaalta työrintamalla tapahtuu nyt niin riemastuttavia asioita, ettei haittaa, vaikka ne (toistaiseksi) vievät valtaosan hereillä viettämästäni ajasta. Sen verran uskallan paljastaa, että jos pari vuotta sitten vielä kuumeisesti pähkäilin, miten saisin töideni lakipisteen kallistumaan niin, että voisin viettää entistä enemmän aikaa maalla, niin nyt ollaan siinä tilanteessa jo hyvin, hyvin konkreettisesti.


Asiaan. 3,5 vuotta harkintaan, vajaa tunti toteutukseen. Siinä tunnusluvut ajalle, jonka tuvan muuriseinän maalaaminen säädylliseen kuntoon vaati. Siis kolme ja puoli vuotta tuijottelin tuskaisena kusenkeltaista seinää, kunnes eräänä päivänä tartuin siveltimeen ja maalasin sen. (Okei, maalaamista edelsi myös maalinostoreissu rautakauppaan, mutta tekosyitä, tekosyitä. On sitä rautakaupassakin vierailtu 3,5 vuoden aikana sen sata kertaa aiemminkin.) 



Kysyn vaan, että miten suuriksi ja hankaliksi asiat voivat pään sisällä paisua, kun niitä aina vaan lykkää eteenpäin? Jatkossa taidan toteuttaa tätä metodia muuallakin elämässä. En mieti liikaa, en suunnittele, en laske oikeaa ajoitusta tai planeettojen asentoa, vaan teen. Vähemmän pähkäilyä, enemmän tekemistä. Tartun niin sanotusti siveltimeen, ennen kuin ehdin edes päättää, huvittaako. 


Maaliksi valikoitui Tikkurilan superlateksi sen lämmönsieto-ominaisuuksien vuoksi ja sävyksi maitokahviin taittava Angora, koska halusin seinään hirsipinnan kanssa keskustelevan, lämpimän sävyn. Superlateksin lämmönkesto ei tosin ole aiemman kokeilun perusteella ihan vakuuttanut, puuhellasta paloi vanha tiilenpunainen maalipinnan läpi jo parin polttokerran jälkeen. Toisaalta takan muuriseinä ei lämpene ihan yhtä kuumaksi, joten katsotaan mitä tapahtuu. Nappasin maalikaupasta Tikkurilan Color Now -lehden mukaan, ja kotona sen sivuilta paljastui, että Angora on valittu vuoden 2017 väriksi. Hah, meikällä on ilmiselvä trendinenä.


Valkoinen (...) takka nousee nyt mielestäni kivasti taustasta esiin. Vielä Enää puuttuu katon maalaus, kattolistat, oviaukkojen reunuslistat ja kipinäsuoja. Toivon mukaan niiden kanssa ei haaveilla ihan yhtä pitkään. Seuraava haaste: sinkitty harmaa vai kuparinen kipinäsuoja?